Pikku-Italiassa

Lafamiglia Giorgio, Trani, Cafe Vittoria. Siinä ravintoloita ja kahviloita, joissa eilen käytiin. Kuulostaa kovin italialaiselta ja sitä se melkein olikin, sillä kyseessä oli Bostonin North End-kaupunginosa, jota myös Little Italy:ksi kutsutaan. Me emme olleet syystä tai toisesta juuri siihen kaupunginosaan aikaisemmin tutustuneet, joten eilen päätimme sen puutteen paikata. Vanhat mummot, kahviloiden edustalla istuskelevat miehet cappuccinojensa ja espressojensa kanssa, naruilla talojen väleissä roikkuvat pyykit, turistit ja kaiken kruunaava 30-asteen helle pilvettömältä taivaalta saivat hyvin autenttisen vaikutelman aikaan.
Old North Church-kirkko, jonka torniin Robert Newman ripusti kaksi lyhtyä varoittamaan lähestyvistä englantilaisista sotajoukoista vuonna 1775 USA:n itsenäisyystaistelujen aikana


Aamun salireissun jälkeen nälkä oli jo huutava, joten poikettiin yhteen pieneen ravintolaan vähän hiukopalalle. Fafamiglia Giorgio voi olla kooltaan pieni, mutta se paikataan annosten suuruudella. Edes minä en pystynyt syömään kuin puolet pasta-annoksestani (talon spesiaali eli pastaa, kanaa, vasikkaa, sieniä, sipulia ja reilusti paksua todella kermaista kastiketta), eikä Teijakaan pizzansa kanssa parempaan pystynyt, vaikka minä vähän autoinkin. Kummatkin annokset olivat maultaan kyllä erinomaisia. Naapuripöydässä oli kuuden melko rotevan miehen seurue syömässä samaan aikaan ja heistäkin annoksensa sai syötyä loppuun ainoastaan yksi. Kaverilla oli kyllä sitten kokoakin, pituutta varmaan 220 senttiä ja painoa saman verran... Tarjolla olisi ollut myös paikan erikoisannos Misto Di Pesce, jonka kokonaan syömällä olisi saanut paidan I finished the plate-tekstillä. Moni on kuulemma yrittänyt, mutta harva onnistunut, sillä annos sisältää simpukoita, etanoita, katkarapuja ja mustekalaa tomaatti-valkosipulikastikkeella sekä kilon pastaa.