28.7.07

Kornia menoa

Kun ei tämä vuonna päästy Kuopion RockCock:iin, niin jouduttiin turvautumaan paikalliseen festariantiin Family Values 2007-tourilla. Ihan hyvät poppoot täälläkin soitteli, vaikka kotimaisia bändejäkin olisi voinut pitkästä aikaa taas kuunnella. Tässä ykköslavan esiintyjät (jotka ei varmaan kiinnosta kuin Jukkaa):

Droid
Neurosonic
Flyleaf
Hellyeah (Panteran entinen rumpali kapuloissa)
Atreyu
Trivium
Evanescence
Korn

Twisted Transistor menossa

15.7.07

Pikku-Italiassa

Lafamiglia Giorgio, Trani, Cafe Vittoria. Siinä ravintoloita ja kahviloita, joissa eilen käytiin. Kuulostaa kovin italialaiselta ja sitä se melkein olikin, sillä kyseessä oli Bostonin North End-kaupunginosa, jota myös Little Italy:ksi kutsutaan. Me emme olleet syystä tai toisesta juuri siihen kaupunginosaan aikaisemmin tutustuneet, joten eilen päätimme sen puutteen paikata. Vanhat mummot, kahviloiden edustalla istuskelevat miehet cappuccinojensa ja espressojensa kanssa, naruilla talojen väleissä roikkuvat pyykit, turistit ja kaiken kruunaava 30-asteen helle pilvettömältä taivaalta saivat hyvin autenttisen vaikutelman aikaan.
Old North Church-kirkko, jonka torniin Robert Newman ripusti kaksi lyhtyä varoittamaan lähestyvistä englantilaisista sotajoukoista vuonna 1775 USA:n itsenäisyystaistelujen aikana


Aamun salireissun jälkeen nälkä oli jo huutava, joten poikettiin yhteen pieneen ravintolaan vähän hiukopalalle. Fafamiglia Giorgio voi olla kooltaan pieni, mutta se paikataan annosten suuruudella. Edes minä en pystynyt syömään kuin puolet pasta-annoksestani (talon spesiaali eli pastaa, kanaa, vasikkaa, sieniä, sipulia ja reilusti paksua todella kermaista kastiketta), eikä Teijakaan pizzansa kanssa parempaan pystynyt, vaikka minä vähän autoinkin. Kummatkin annokset olivat maultaan kyllä erinomaisia. Naapuripöydässä oli kuuden melko rotevan miehen seurue syömässä samaan aikaan ja heistäkin annoksensa sai syötyä loppuun ainoastaan yksi. Kaverilla oli kyllä sitten kokoakin, pituutta varmaan 220 senttiä ja painoa saman verran... Tarjolla olisi ollut myös paikan erikoisannos Misto Di Pesce, jonka kokonaan syömällä olisi saanut paidan I finished the plate-tekstillä. Moni on kuulemma yrittänyt, mutta harva onnistunut, sillä annos sisältää simpukoita, etanoita, katkarapuja ja mustekalaa tomaatti-valkosipulikastikkeella sekä kilon pastaa.

13.7.07

Burn, baby, burn! Disco Inferno!

Käsi ylös: kenelle Village People itse on opettanut YMCA-kappaleen käsiliikkeet? ....... eikö yhtään...... No, täältä löytyy nyt kaksi! Palattiin juuri täkäläisiltä aikuisten kesätansseilta. Suomessa vastaavanlaisessa tapahtumassa soittaisi Solistiyhtye Suomi ja Frederik, täällä soitti Village People ja muita 70-luvun tähtiä, mm. Thelma Houston, A Taste of Honey, Peaches and Herb, France Joli, Anita Ward ym. Nuo esiintyjien nimet ei meille juuri sanoneet mitään, mutta niiden vanhat hitit löytyy kyllä kaikilta Disco Hits-levyiltä.

Niin, tapahtuma oli tosiaan aikuisten tapahtuma, sillä yleisön keski-ikä (enemmistö naisia ja pariskuntia) oli jossain viidenkympin paikkeilla. Sen ikäiset naiset kun pääsee jälleen elämään uudestaan nuoruuttaan vanhojen suosikkiensa tahdissa niin siinä tuolit kaatuilee ja juomat läikkyy, kun leidit laittaa lanteet pyörimään. Kerrankin oli kiva nähdä, että naiset oli enemmän humalassa kuin miehet! :)

Tässä menossa vuorossa C

7.7.07

Franconia Notch

Huimasta junakyydistä selvinneenä ja mahat täynnä ruokaa ajettiin seuraavaan kohteeseen, eli Franconia Notch:iin. Kyseessä on osavaltion suojelualue, jossa on erilaisia jääkauden muovaamia nähtävyyksiä. Näistä kuvista ei juuri taida saada käsitystä paikasta, mutta paikan päällä näkymä oli hieno. Parhaimmat nähtävyydet kiersi n. 3 km pitkä lenkki, jonka varrelta kuvat ovat.

Flume Gorge, 241 m pitkä kanjoni, leveyttä 3.6-6 m ja syvyyttä 21-27 m. Paikan löysi v. 1808 kalareissulla (!) ollut 93-vuotias mummeli. Siihen aikaan kallionseinämien välissä oli juuttuneena 3x3.5 m kokoinen kivenjärkäle, jonka maanvyörymä vei mukanaan 1883. Sitä ei ole koskaan löydetty, mutta siitä oli kuitenkin valokuva todisteena tuolla kanjonissa.

Avalanche-putous kanjonin päässä, korkeutta 13.6 m

Sentinel Pine Bridge, katettu silta. Katetut sillat on yksi New Englandin erikoisuuksista, niitä on täällä osassa maata yllättävän paljon säilynyt hyväkuntoisena

Veturilla vuorille

Matkalla Bostoniin käytimme tilaisuuden hyväksi ja kävimme katsomassa parit nähtävyydet matkalla. Ensimmäisenä ajelimme New Englandin korkeimman vuoren, Mt. Washingtonin, juurelle. Vuorelle olisi mennyt autotiekin, mutta me halusimme mennä sinne vähän erikoisemmalla tavalla. Vuorelle nimittäin rakennettiin jo 1860-luvulla rautatie ja 1869 ensimmäinen hammasratasjuna (cog railway) kiipesi vuorelle. Kyse on vähän erikoisemmasta junasta, sillä tässä tapauksessa juna puskee vaunua, ei vedä. Alas tullessa veturi sitten peruuttaa vetäen vaunua perässään. Junassa ei käsittääksemme ole jarruja, vaan vaunun jarrut toimivat hidasteena. Vaunussa olikin mukana opas, joka puhumisen lisäksi hoiti myös jarrumiehen tehtäviä. Vauhti ei matkalla päätä huimannut radan jyrkkyydestä johtuen (vaunussa oli melko hankala kävellä), reilua hölkkävauhtia juna ylös kiipesi. Alas tultiin sitten vähän nopeammin, kiitos painovoiman. Juna toimii vanhaan tapaan hiilellä ja ottaa myös vettä pannuunsa vanhan ajan junien tyyliin. Oikea, aito höyryveturi siis.

Ensimmäinen veturi, Peppersass

Junat puksuttaa huipulle

Lisää vettä tankkiin alhaalla asemalla

Menossa kohti huippua, tästä saanee jonkinlaisen kuvan radan jyrkkyydestä

Maisemanäkymät vaunusta. Vasemmassa laidassa jarrujen säätöpyörä

Piipusta tuli savua ja nokea niin, että aurinko välillä hävisi näkyvistä. Jos avasi vaunun ikkunan, niin pian oli vaatteet noessa

Vuoren huipulla oli 20 minuutin kuvaus- ja vessatauko ennen paluumatkaa

Vuoren juurella on myös yksi maailman 500 parhaan hotellin joukkoon kuuluva Mt. Washington Resort golfkenttineen. Oikeassa reunassa näkyy vuorelle menevä junarata

Montmorencyn putoukset

Matka kohti Bostonia alkoi koukkauksella Montmorency-putouksille aivan Quebec Cityn lähellä. 83 metriä korkea putous on 30 metriä korkeampi kuin Niagaran putoukset, mutta kylläkin paljon kapeampi. Vasemmalla näkyvää riippusiltaa ja kuvan keskellä olevia portaita pitkin olisi päässyt kiertämään muutaman kilometrin lenkin, mutta meille riitti vain riippusillalle asti käveleminen. Hienot oli näkymät sieltäkin. Tiedossa oli kuitenkin yli 4 tunnin ajo ennen seuraavaa motellia USA:n puolella rajaa, joten kaasujalkaa jo vähän kutitteli.

5.7.07

Asentooooooooooooo

Erittäin hyvin nukutun yön ja rasvaa pursuavan aamiaisen jälkeen lähdimme katsomaan vahdinvaihtoa (sitä perinteistä englantilaista; onhan Enlannin kuningatar Elisabeth kuitenkin edelleen Kanadan virallinen päämies) kaupunkia aikoinaan suojanneeseen linnoitukseen, Citadelleen. Olihan se karvahatuissa pokkurointi aikamoista turistiviihdykettä...

Citadellen pihan asekokoelmaa
Osaston maskottivuohi
Rennompaa menoa vahdinvaihdon jälkeen




Eurooppalaisella tyylikkyydellä

Kongressi saatiin pakettiin ja matka jatkui, ei suinkaan takaisin Bostoniin, vaan Pohjois-Amerikan eurooppalaiseen helmeen, Quebec Cityyn. Quebecissä Englannin kielen taito oli lähes turha (edes Mäkkärillä ei ymmärretty kun yritin tilata BigMac:ä...), mutta onneksi Jyrki oli opiskellut kokonaiset 2 viikkoa ranskaa ja sillä (ja hyvällä tuurilla) mentiin eteen päin. Kaupunki oli tosiaan hieman toisen näköinen kuin mihin on täällä päin totuttu, ja mieleen tulikin lähinnä Tallinnan vanha kaupunki. Hieno paikka! Ajankohta ei ehkä ollut paras mahdollinen, sillä vierailumme osui Kanadan itsenäisyyspäivään. Tällä puolella merta ko. päivää juhlitaan melko näyttävästi, mikä tietää tungosta kaduilla ja kujilla. Illalla luvassa oli ilotulitus, mutta hyvästä taktikoinnista huolimatta, onnistuimme olemaan passissa paikassa, johon ei näkynyt raketin rakettia...

Quartier Petit Champlain, ravintoloiden ja myymälöiden täyttämä vanha kaupunginosa
Istuskelua puisella Terrasse Dufferin-kävelykadulla yllä kuvassa olevan kadun yläpuolella. Takana Chateau Frontenac-hotelli, yksi Quebecin vanhan kaupungin nähtävyyksistä
Lisää kuvia Terrasse DufferiniltaEnsimmäisen päivän sää oli tällainen

Tuliaisia ei ollut varaa ostella, vaikka Kanadan dollari naurettavan halpaa olikin. Kanadan kansantalouden tukemiseksi päädyttiin kuitenkin ostamaan...sika.


Quebec Cityn hotellit eivät olleet halvimmasta päästä ja sen vuoksi päädyimme punkkaamaan bed&breakfastissa. Taisimme olla ainoat asiakkaat koko talossa, ja aamiainenkin (mikä aamiainen? croisantteja, tomaatin siivu voitaikinan päällä ja marmelaadia monen sorttista) valmistettiin ihan vaan meitä varten. Mitenkähän moinen bisnes mahtaa kannattaa...