Sunnuntaiaamuna kello herätti jo puoli kuusi. Tarkoitus oli ennen auringon nousua päästä hyvälle kuvauspaikalle Montpelier'n kaupungin vieressä olevalle ylängölle. Herätys oli melkoisen jäätävä, sillä olimme unohtaneet laittaa lämmityksen päälle nukkumaan mennessä ja yöllä oli lämpötila painunut pakkasen puolelle. Teija ei suostunut ajattelemaankaan peiton alta poistumista, joten lähdin yksin liikenteeseen. Ulkona mieli meinasi kuitenkin muuttua, kun joka paikassa oli pelkkää usvaa ja näkyvyys vain parikymmentä metriä.
Onneksi en kuitenkaan mennyt takaisin peiton alle, sillä ajettuani pikkutietä ylöspäin, tulin yht'äkkiä sumuverhon yläpuolelle ja sain hienot maisemat näkyviin. En ollut edes ainoa kuvaaja liikenteessä, vaan kaksi muutakin oli jo valmiiksi tienvarressa kamerat laukaisuvalmiina auringonnousua odottamassa. He olivat käyneet sillä paikalla jo useita kertoja, joten sain hyviä vinkkejä mihin mennä. Melkoisen idyllisiä kuvia siellä saikin. Aurinko valaisi taustalla olevat vuoret, laakso oli usvassa ja etualalla oli lehmiä laitumella. Samaan aikaan täysikuu vielä roikkui taivaalla.
Pari tunti viihtyi helposti kuvia ottaessa. Teija oli sillä aikaa uskaltautunut pois peiton alta, kun olin laittanut lämmöt päälle lähtiessäni. Käytiin nopeasti syömässä paikallisessa kuppilassa ja sitten lähdettiin taas ajelemaan pitkin pikkuteitä. Mitään ihme kuvattavaa ei kuitenkaan löytynyt, joten ajelimme takaisin Montpelier'iin, jossa nappasimme muutaman kuvan Vermontin state housesta eli osavaltion hallintorakennuksesta. Siellä oli pari bussilastillista turisteja tekemässä samaa... Rakennus valmistui 1859 ja oli jo toinen samalla paikalla, aikaisempi tuhoutui tulipalossa. Nykyinen on yksi suosituimpia kuvauskohteita Vermontissa poikkevan sijaintinsa (metsä takana) ja hienon ulkonäkönsä takia.
Keskipäivän aikaan käytiin sitten Teijan suosikkikohteessa eli
Ben&Jerry's-jäätelötehtaalla Waterburyssa. Tehtaalla olisi päässyt kiertokävelylle, mutta me tyydyimme syömään kolmen pallon jättijäätelöt. Ei muuten kukaan tee niin hyvää jäätelöä, kuin Ben&Jerry's, ei edes Suomessa! Kaloreita jäätelössä on ainakin tuplaten tavalliseen verrattuna, mutta niin on makuakin.
Vermontin ruskaan hiukan pettyneinä päätimme mahat täysinä suunnata jo tässä vaiheessa kohti Mainen rannikkoa ja Portlandia, jossa seuraavan yön hotellimme sijaitsi. Aamun muilta kuvaajilta olin saanut vinkkinä ajaa Kancamagus Highway:tä New Hampshiren läpi. Se tie mutkitteli ylös ja alas vuoristoa ja näkymät olivat sen mukaiset.
Tiellä oli melkoisesti jälleen liikennettä, mutta onneksi suurin ruuhka oli vastapäiseen suuntaan. Yksi asia mikä pisti silmään oli se, että Suomeen verrattuna ihmiset ajavat melkoisen rauhallisesti ja kaahareita ei pahemmin näe. Täällä on myös yleiset nopeusrajoitukset n. 10 km/h pienemmät kuin Suomessa, myös monikaistaisilla moottoriteilläkin. Tosin moni ajaa 10-20 km/h ylinopeutta ja poliisi ei niihin juuri puutu. Mutta ne pahimmat kaahaajat näyttäisi puuttuvan. Ja autoilijat täällä on todella kohteliaita, risteyksestä päästetään kääntymään, vaikka ei olisikaan aina etuajo-oikeutta. Ja vetoketju toimii aina, kun esim. kaksi jonoa liittyy yhdeksi kaistan päättyessä. Eli kummaltakin kaistalta mennään vuorotellen. Suomessa ei toimi ikinä.
Portlandiin päästiin hyvissä ajoin, tosin jo pimeän laskeuduttua, joten kartanluvussa oli omat haasteensa. Hyvin Teijalta se tosin sujui. Hotelli oli eiliseen verrattuna kertaluokkaa parempi ja viihtyisämpi. Ja lämpimämpi. Illalla käytiin taas syömässä ensimmäistä kertaa kunnolla päivän aikana, jälkiruokineen kaikkineen. Nukkumaan piti taas mennä aikaisin, sillä seuraavana aamuna piti nousta jo viideltä, jotta ehtisi ajaa matkan (minun) odotetuimmalle kohteelle eli Portland Head Light-majakalle. Teija tosin ilmoitti jo valmiiksi illalla, ettei meinaa aamulla nousta aikaisin yhtä majakkaa katsomaan. :)
